Responsorio-konsertti Maaningan kirkossa 29.5.2021

Vox Polaris konsertoi Maaningan upeassa puukirkossa lauantaina 29.5.2021 klo 15. Kuoro on harjoitellut kuluneen talven aikana Responsorio-konserttiohjelmistoaan, jossa kuullaan vanhaa musiikkia ja vanhan musiikin inspiroimaa nykymusiikkia a cappella eli säestyksettä. Konsertin nimi viittaa kirkon perinteiseen vuorolaulukäytäntöön. Tällä kertaa vuoropuhelua käydään ajan sillan yli eri aikakausien säveltäjien kesken.

Vox Polariksen tavoitteena on 6–8 Responsorio-konsertin toteuttaminen Pohjois-Savossa tämän vuoden aikana. Konserttikiertueen mahdollistaa Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Savon rahasto, joka on myöntänyt apurahan sen toteuttamiseen.

Konserttiin turvaohjeita noudattaen

Jotta turvavälien noudattaminen onnistuu, konserttiin on pari sataa kuulijapaikkaa. Yleisöä pyydetään käyttämään maskeja kirkossa sisällä. Kaikki esiintyjät käyttävät myös maskeja laulaessaan sekä usean metrin väliä kuulijoihin. Konserttikokemuksenkin kannalta on parempi kuunnella kuoroa hieman kauempaa, jolloin kuoroharmoniat tulevat paremmin esiin.

Responsorio – Vanhan musiikin ja sen inspiroiman nykymusiikin vuoropuhelua

Maaningan kirkossa lauantaina 29.5.2021 klo 15

Vox Polaris -kuoro johtajanaan Jaana Turunen

Vapaa pääsy, ohjelma 15/ 10 € ovelta ja etukäteen Billettosta (verkkokauppa).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s